15.6.2020

Avoimen hallinnon tapaamisia viidellä paikkakunnalla syyskuussa

Valtiovarainministeriön ja Suomen Kuntaliiton avoimen hallinnon ja julkisen johtamisen aluekierroksen keväältä siirretyt tilaisuudet  ”Luottamusta rakentamassa – Keskustelu avoimen hallinnon ja sen johtamisen merkityksestä ja mahdollisuuksista kunnissa ja valtion virastoissa” pidetään syyskuussa 2020. Tilaisuudet oli tarkoitus järjestää maaliskuussa, mutta siirtyivät nyt syyskuuhun. Mikäli tilanne ei syyskuussa mahdollista kasvokkain tapaamisia järjestämme tilaisuudet virtuaalisena. Aika ja päivät pysyvät kuitenkin samoina.

Haluaisimme kuulla ja keskustella, mitä kaupungit ja kunnat toivovat että avoimen hallinnon ja julkisen johtamisen yhteisessä kehittämistyössä tehtäisiin ja miten voisimme sitä tukea ja miten koronakriisi ja sen myötä muuttunut toimintaympäristö vaikuttavat tähän. Tilaisuudet on tarkoitettu johdolle, kehittäjille ja muille teemasta kiinnostuneille.

Vilpittömänä tarkoituksenamme on edistää yhteistä vuoropuhelua julkisen johtamisen ja avoimen hallinnon kehittämisestä. Kerromme myös kuntien ja valtionhallinnon johdolle suunnatun julkisen johtamisen kyselyn tuloksista ja niiden pohjalta käynnistyvästä julkisen johtamisen hankkeesta.

Tarkempi ohjelma julkaistaan elokuun alussa.

Dialogeja käydään:
8.9.2020 klo 9.00-11.45, Mikkeli, ilmoittaudu viimeistään 28.8.
9.9. klo 9.00-11.45, Jyväskylä, ilmoittaudu viimeistään 28.8.
10.9.2020 klo 13.00-15.45, Kuopio, ilmoittaudu viimeistään 31.8.
29.9.2020 klo 13.00-15.45, Oulu, ilmoittaudu viimeistään 18.9.
30.9.2020 klo 9.00-11.45, Rovaniemi, ilmoittaudu viimeistään 21.9.

Avoin hallinto Helsingin strategiassa?

Helsingissä järjestetään oma tilaisuutensa 24.9.2020.

Helsinki haluaa strategiansa mukaisesti olla ”maailman toimivin kaupunki”. Miten avoimen hallinnon periaatteet näkyvät pääkaupungin nykyisessä ja tulevassa strategiassa? Tätä pohditaan syyskuussa Helsingin kaupungintalon seminaarissa Luottamusta rakentamassa – Avoin hallinto ja sen johtamisen merkitys ja mahdollisuudet Helsingissä.

Apulaiskaupunginjohtaja Nasima Razmyar pohtii Avointa hallintoa ja Helsinkiä sekä kaupungin uusi strategiajohtaja Markus Kühn menee suoraan asiaan teemalla ”Avoin hallinto Helsingin strategiassa.” Finanssineuvokset Ari Holopainen ja Katju Holkeri valtiovarainministeriöstä johdattelevat paikallaolijat Erätauko-dialogikeskusteluun avoimen hallinnon merkityksestä kansalaisten luottamukselle. Seminaari lähetetään suorana ja tallenteena myös Helsinki-kanavalla.

aika to 24.9.2020 klo 13-16
paikka Tapahtumatori, Helsingin kaupungintalon aula, Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki.

Ilmoittautuminen myöhemmin.