Mitä tehtiin, miksi ja milloin?

Skididialogi on Lahdessa kehitetty, Erätauko-keskusteluun pohjautuva, lapsille ja nuorille suunnattu rakentavan keskustelun malli. Skididialogi-mallia aloitettiin kehittämään ja ensimmäiset pilotit toteutettiin vuonna 2021 Lahden ollessa Euroopan ympäristöpääkaupunki. Skididialogi-mallin taustalla on ajatus ”Kuuntele, älä luo ratkaisuja etukäteen.”

Skididialogilla vahvistetaan lasten ja nuorten osallisuutta, lisätään yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä edistetään kuulluksi tulemista ja yhteisöllisyyttä. Toimintamallin tavoitteena on antaa aikaa yhteiselle keskustelulle, yhteisen ymmärryksen rakentamiselle sekä samalla kehittää tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Skididialogiin kutsutaan oppilaiden lisäksi mm. opetushenkilöstöä, opiskeluhuollon henkilöstöä, viranhaltijoita ja päättäjiä ja huoltajia sekä muita aikuisia, jotka toimivat keskusteltavan aiheen parissa.

Lahdessa Skididialogit ovat käytössä varhaiskasvatuksesta perusopetukseen  

Varhaiskasvatuksessa järjestetään Skididialogeja päiväkoti- ja ryhmäkohtaisesti yhteisiin ajankohtaisiin aiheisiin liittyen. Perusopetuksessa hieman kauemmin käytössä ollut Skididialogi-malli noudattaa viiden dialogin mallia lukuvuoden aikana:​

  • Alueelliset dialogit syys- ja kevätlukukaudella
  • Koulujen omat ja koulujen väliset dialogit syys- ja kevätlukukaudella
  • Kaupunkitasoinen dialogi kerran vuodessa​

Näiden lisäksi kerran lukuvuodessa järjestetään Kysy kaupunginjohtajalta -tilaisuus, jossa lahtelaiset lapset ja nuoret pääsevät keskustelemaan Lahden kaupunginjohtajan kanssa ajankohtaisista asioista.

Mitä saatiin aikaiseksi?

Skididialogi-malli on saanut tunnustusta demokratian ja hallinnon avoimuuden edistämisestä. Vuonna 2023 Lahden Skididialogit palkittiin Demokratiatunnustuksella, joka myönnetään yhteiskunnan hiljaisempien äänen kuulemisen edistämisestä.

Skididialogeissa nuoret ovat tuoneet esiin toiveensa turvallisesta kouluilmapiiristä, jossa ketään ei syrjitä ja jokainen voi olla oma itsensä. He korostavat myös kouluarjessa läsnä olevien aikuisten keskeistä roolia turvallisuuden tunteen luomisessa.

Mitä jatkossa?

Skididialogia saavat käyttää kaikki, jotka haluavat osallistaa lapsia ja nuoria sekä kuulla heitä aikuisten kanssa yhdessä käytävässä rakentavassa keskustelussa.  Ennen Skididialogin käyttöönottoa on suositeltavaa tutustua Erätaukosäätiön Erätauko-keskusteluun ja osallistua Erätauko-ohjaajan koulutukseen. Lahdessa Erätauko-ohjaajan koulutuksen saaneita on jo reilusti niin kaupungin hallinnossa kuin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yksiköissäkin.

Jos haluat järjestää oman Skididialogin, Lahden kaupungin verkkosivuilta löytyy ohjeet ja tarvittavat materiaalit, kuten Skididialogiboksi, joka on suunniteltu helpottamaan dialogien järjestämistä. Boksi sisältää esittelyt, tavoitteet, ohjeet järjestäjälle ja muuta materiaalia onnistuneen dialogin järjestämiseen, ja sen voi tilata Lahden kaupungin verkkosivuilta.

Linkki Skididialogien sivuille, josta löytyy materiaalit myös ruotsinkielellä: https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/opetussuunnitelma/skididialogi/

Englanninkielinen Skididialogimateriaali löytyy täältä: https://www.lahti.fi/en/education-and-training/basic-education/curriculum/kid-dialogue/