Alueelliset kansalaisjärjestöakatemiat
Kansalaisjärjestöakatemioita järjestetään myös alueellisesti eri paikkakunnilla. Oulussa on järjestetty jo monta vuotta Oulun (Pohjois-Pohjanmaan) alueellista kansalaisjärjestöakatemiaa. Tapahtumia on ollut myös muun muassa Jyväskylässä ja Vaasassa, jossa on järjestetty Pohjanmaan alueellista kansalaisjärjestöakatemiaa.
Alueellisten kansalaisjärjestöakatemioiden järjestäjät vastaavat tapahtumien suunnittelusta ja toteutuksesta. Valtiovarainministeriön avoimen hallinnon tiimi tukee järjestäjiä tarvittaessa. Alueelliset tapahtumat ovat ajoittuneet tyypillisesti syksyyn, jolloin niissä on hyödynnetty mahdollisuuksien mukaan kevään valtakunnallisen kansalaisjärjestöakatemian teemaa. Järjestäjät voivat kuitenkin vapaasti valita teeman ja soveltaa tapahtumamallia.
Alueelliset kansalaisjärjestöakatemiat järjestetään kaupunkien ja kuntien, hyvinvointialueiden ja kansalaisjärjestöjen yhteistyönä. Jos paikkakunnallasi ei vielä järjestetä alueellista kansalaisjärjestöakatemiaa, ota yhteyttä avoinhallinto(a)gov.fi, niin keskustellaan lisää.
Järjestimme alueellisen kansalaisjärjestöakatemian ensimmäisen kerran vuonna 2022. Sen jälkeen olemme kohdanneet Oulun kaupungin, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen, kansalaisjärjestöjen ja maakunnan toimijoiden kanssa joka vuosi, mikä on innostavaa. Kansalaisjärjestöakatemia vahvistaa osallisuutta ja järjestöyhteistyötä. Tapahtuman ohjelma on aina yhteissuunnittelun tulos. Jaan mielelläni hyviä käytäntöjämme vastaavien tapahtumien suunnittelijoille.
Merja Niemelä, Oulun kaupungin erityisasiantuntija. Lue lisää