Avoin demokratia -verkosto

Avoin demokratia -verkosto on kaikille avoin yhteisö, jossa jaetaan tietoa ja hyviä käytäntöjä. Se tukee osaamisen ja jaetun ymmärryksen lisäämistä, tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelua sekä yhteiskunnallista keskustelua verkostolle tärkeistä aiheista.
Aiemmin teemana on ollut ”Tekoäly ja avoimuus”. Vuonna 2026 avoimen hallinnon työn kärkinä ovat dialogit, demokraattiset kohtaamiset ja Avoin demokratia -verkoston tarjonta (ml. Kansalaisjärjestöakatemiat). Tärkeiksi aiheiksi on tunnistettu myös muun muassa saavutettavuus, yhdenvertaisuus, kansalaisyhteiskunta, tietoturva, tietosuoja, viestintä ja luottamuksen rakentaminen.
Verkosto on väylä eri toimijoille kertoa aihealueilla tekemästään tärkeästä työstä ja luomme yhteistyössä verkostolle uusia toimintamuotoja. Verkoston tapaamisia pidetään pääsääntöisesti etänä, jotta osallistuminen olisi kaikille helppoa. Verkoston toimintaa koordinoi avoimen hallinnon tiimi yhdessä neuvonantajien kanssa. Ota yhteyttä ideasi kanssa – yhteystiedot löydät tämän sivun alalaidassa. Avoin demokratia -verkoston jatko toteutetaan osallistujien toiveiden ja vinkkien pohjalta.
Verkoston toiminta on osallistujille maksutonta. Ilmoittaudu mukaan verkostoon!
Tällä sivulla löydät tiedon seuraavasta ja tulevista verkoston aiheista ja tapahtumista sekä vinkkejä muiden järjestämiin tilaisuuksiin. Ehdota aihetta ja järjestäjää tai järjestä itse ja ilmoita oma avointa demokratiaa edistävä tapahtumasi mukaan osoitteeseen avoinhallinto@gov.fi.
Avoimen hallinnon virkamiesverkosto on osa Avoin demokratia -verkostoa
Avoimen hallinnon virkamiesverkosto tukee avoimen hallinnon toimeenpanoa valtiohallinnon organisaatioissa. Verkosto koostuu nimetyistä yhteyshenkilöistä, jotka edistävät aktiivisesti omissa organisaatioissaan avoimen hallinnon asioita ja pitävät ajankohtaisia asioita esillä myös johdon työpöydällä. Tukena tässä työssä heillä on Avoin demokratia -verkoston tarjonta – ja tarvittaessa myös vain valtionhallinnolle kohdennetut tapaamiset ja sisällöt sekä käytännön vinkkejä ja välineitä, joiden avulla avoimen hallinnon asiat pysyvät esillä ja aidosti edistyvät arjessa. Virkamiesverkostolaiset voivat sparrata toisiaan matalalla kynnyksellä ja jakaa keskenään valtiolla toteutettuja avoimen hallinnon hyviä käytäntöjä.
Seuraava verkoston tapahtuma
Helsingin kaupungin käytännöt osallisuuden edistämisessä, to 26.2.2026 klo 9-10, Teams
Tässä tietoiskussa on luvassa infoa ja vinkkejä Helsingin kaupungin hyvistä käytännöistä osallisuuden edistämisen saralla. Tule kuuntelemaan, miten monin eri tavoin Helsingin kaupungissa edistetään, niin henkilöstön osallisuusosaamista, kuin asukkaiden mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa.
Aiheesta teille kertoo Helsingin kaupunginkanslian osallisuusyksikön vuorovaikutusasiantuntija Jarkko Laaksonen.
Lämpimästi tervetuloa linjoille!
Tulevia tapahtumia
VERKOSTOVINKKI: Kerro, miltä näyttää toiveittesi kansalaisyhteiskunta!
Tammi-helmikuun ajan on käynnissä avoin keskustelu kansalaisyhteiskunnan tilasta ja tulevaisuudesta vuoteen 2035. Keskustelu auttaa muotoilemaan kansalaisyhteiskuntavisiota ja syventämään yhteistä ymmärrystä. Keskustelu on osa kansalaisjärjestöstrategian toteuttamista.
Keskustelemme verkossa. Virittäydy mukaan keskusteluun lukemalla kolumni, jossa pohdimme yhteisen keskustelun tarvetta ja tutkijoiden havaintoja kansalaisyhteiskunnasta.
Kerro miltä näyttää toiveittesi kansalaisyhteiskunta -kolumni
VERKOSTOVINKKI: Osallisuusviikko – tee omaa viestintää tai tapahtumia! 2.–5.2.2026
Haluaisitko järjestää osallisuusteemaisen tilaisuuden tai tehdä osallisuuteen liittyvää viestintää? Hyvä ajankohta siihen olisi ensi helmikuussa 2.–5.2.2026, kun pidetään Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen järjestämä osallisuusviikko ja aamuwebinaarien sarja.
Lyhyen kuvauksen ja linkin tapahtumaan voitte lähettää Soila Veltheimille (soila.veltheim@thl.fi). Tapahtumatiedot lisätään osallisuusviikon tapahtumasivulle THL:n tapahtumakalenteriin.
Lue lisää tapahtumasta.
Kansalliset dialogit: Sisu – rohkeutta, yhteisöllisyyttä, myötätuntoa, ke 11.3., Säätytalo 13-15 (vain läsnätilaisuus)
Lisäksi Rajamaa dialogien ja Demokratia tarvitsee kaikkien ääntä -hankkeen työstö klo 15-16 (ilmoittautuminen avataan myöhemmin).
Mitä sisu meille Suomessa asuville tänään tarkoittaa? Keskiviikkona 11.3. voit tulla kuulemaan, keskustelemaan ja pohtimaan yhdessä Sisu-dialogien ja Rajamaa-dialogien tuloksia. Kansallisten dialogien syksyn 2025 keskustelujen yhteenveto julkistetaan 10. helmikuuta.
Tilaisuuden alustava ohjelma:
- 13.00 Avaus, Kansallisten dialogien ydinryhmän puheenjohtaja Kai Alhanen, Dialogiakatemia
- 13.10 Sisu ja Rajamaa yhteenvedon esittely, Saara Repo, Repopresence Oy
- 13.50 Keskustelua ja kysymyksiä
- 14.15 Miten Kansallisia dialogeja voisi kehittää?
- 14.50 Päätössanat (ja siirtyminen Rajamaa dialogien ja Demokratia tarvitsee kaikkien ääntä -hankkeen syventäviin työstöihin)
Tilaisuus järjestetään Säätytalolla ja se on kaikille avoin.
Tämän tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus osallistua Rajamaa dialogien järjestäjien tilaisuuteen ja Demokratia tarvitsee kaikkien ääntä -hankkeen tilaisuuteen, molemmat klo 15-16 Säätytalossa (ilmoittautuminen avataan myöhemmin).
Lämpimästi tervetuloa!
Lue lisää: kansallisetdialogit.fi
VERKOSTOVINKKI: Puntaroivat kansalaiskeskustelut pysyviksi – Deliberatiivisen Demokratian Instituutin Tutkimus- ja kehityspäivä Jyväskylässä 11.3.2026
Puntaroivien kansalaiskeskustelujen kokeilut ovat viime vuosina levinneet ympäri Suomen. Mutta miten keskustelut vakiinnutetaan osaksi päätöksentekoa? Tervetuloa kuulemaan asiantuntijapuheenvuoroja ja keskustelemaan aiheesta sekä verkostoitumaan osallisuustyön ammattilaisten kanssa DDI:n vuotuiseen T&K-päivään. Päivä järjestetään 11.3. kello 11.00-15.30 Jyväskylän kaupungintalolla. Tilaisuus on ilmainen, lounas omakustanteinen.
Kansalaisjärjestöakatemia: Tulevaisuus rakentuu rohkeudesta ja reiluudesta – Miten pidetään kansa kasassa?, ke 18.3.2026 klo 8.30-15.00, Helsingin kaupungintalon aulan tapahtumatori, (Pohjoisesplanadi 11-13) + Helsinki-kanava
Tutustu materiaaleihin tarkemmin Kansalaisjärjestöakatemia-osiossa.
Kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessi (oikeusministeriö) -sessio (työnimi), maalis-huhtikuussa (aika tarkentuu), Teams
Ilmoittaudu tästä [linkki lisätään]
Kevään aikana on myös tarkoitus tutustua kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessiin sekä vaalien kehittämiseen.
Lue lisää hankkeen sivuilta.
Kansallinen dialogi päivä ”Nuorten huominen”, to 23.4.2026
Kevään 2026 Kansallisten dialogien keskustelupäivän aiheena on Nuorten huominen.
Miltä nuorten tulevaisuus näyttää juuri nyt? Mikä herättää huolta ja mikä luo toivoa? Millainen suomalaisen yhteiskunnan tulisi olla, jotta se olisi kaikille tasapuolinen ja ekologisesti kestävä? Mitkä muutokset eivät voi odottaa, vaan niiden on tapahduttava jo huomenna?
Kevään Kansallisten dialogien keskustelupäivät ovat torstai 23.4.2026 ja tiistai 19.5.2026. Voit myös järjestää dialogeja teille sopivana muuna ajankohtana 29.5.2026 mennessä. Kutsumme sinut mukaan järjestämään oman dialogin!
(Kevään dialogipäivinä voi järjestää myös Rajamaan dialogeja.)
Tarjolla keskustelun järjestäjille on myös maksuttomat perehdytykset, ks. ajat alla. (Voi ilmoittautua perehdytykseen, kun olet ilmoittautunut keskustelun järjestäjäksi.)
- tiistaina 17.3. klo 9-12, Kansalliset dialogit
- tiistaina 17.3. klo 13–16, Rajamaa
- maanantaina 20.4. klo 9–12, Rajamaa
- maanantaina 20.4. klo 13–16, Kansalliset dialogit
Lue lisää ja ilmoita keskustelusi mukaan: https://kansallisetdialogit.fi/dialogi-nuorten-huomisesta/
Kansallinen dialogi päivä – aiheena ”Nuorten huominen”, ti 19.5.2026
Kevään 2026 Kansallisten dialogien keskustelupäivän aiheena on Nuorten huominen.
Miltä nuorten tulevaisuus näyttää juuri nyt? Mikä herättää huolta ja mikä luo toivoa? Millainen suomalaisen yhteiskunnan tulisi olla, jotta se olisi kaikille tasapuolinen ja ekologisesti kestävä? Mitkä muutokset eivät voi odottaa, vaan niiden on tapahduttava jo huomenna?
Kevään Kansallisten dialogien keskustelupäivät ovat torstai 23.4.2026 ja tiistai 19.5.2026. Voit myös järjestää dialogeja teille sopivana muuna ajankohtana 29.5.2026 mennessä. Kutsumme sinut mukaan järjestämään oman dialogin!
(Kevään dialogipäivinä voi järjestää myös Rajamaan dialogeja.)
Tarjolla keskustelun järjestäjille on myös maksuttomat perehdytykset, ks. ajat alla. (Voi ilmoittautua perehdytykseen, kun olet ilmoittautunut keskustelun järjestäjäksi.)
- tiistaina 17.3. klo 9-12, Kansalliset dialogit
- tiistaina 17.3. klo 13–16, Rajamaa
- maanantaina 20.4. klo 9–12, Rajamaa
- maanantaina 20.4. klo 13–16, Kansalliset dialogit
Lue lisää ja ilmoita keskustelusi mukaan: https://kansallisetdialogit.fi/dialogi-nuorten-huomisesta/
Demokraattiset kohtaamiset pilotit (työnimi), syksyllä 2026 (aika tarkentuu), Teams
Ilmoittaudu tästä [linkki lisätään]
Loppukeväällä luvassa infoa ja vinkkejä siitä, mitä Demokraattiset kohtaamiset voivat olla käytännön työnä. Pilotteja on meneillä useassa paikassa ja mm. Espoo on aiheessa aktiivisena. [Kuvaus päivittyy…]
Kansallinen dialogi päivä, to 22.10.2026
Kansallisten dialogien syksyn aihe julkaistaan alkusyksystä Kansallisten dialogien nettisivuilla: kansallisetdialogit.fi.
Tarjolla keskustelun järjestäjille on myös maksuttomat perehdytykset, ks. ajat alla. (Voi ilmoittautua perehdytykseen, kun olet ilmoittautunut keskustelun järjestäjäksi.)
- tarjolla olevat perehdytysajat julkaistaan syksyllä
Lue lisää: kansallisetdialogit.fi
Kansallinen dialogi päivä, ti 24.11.2026
Kansallisten dialogien syksyn aihe julkaistaan alkusyksystä Kansallisten dialogien nettisivuilla: kansallisetdialogit.fi.
Tarjolla keskustelun järjestäjille on myös maksuttomat perehdytykset, ks. ajat alla. (Voi ilmoittautua perehdytykseen, kun olet ilmoittautunut keskustelun järjestäjäksi.)
- tarjolla olevat perehdytysajat julkaistaan syksyllä
Lue lisää: kansallisetdialogit.fi
Menneet tapahtumat
Lapset ja nuoret mukaan keskusteluun aikuisten kanssa! -tietoisku, to 29.1. klo 10-11, Teams
Tietoisku tarjoaa käytännön työkaluja ja ymmärrystä dialogin järjestämisestä sekä ohjaamisesta lasten ja nuorten kanssa. Pysähdymme pohtimaan, miten luoda tila merkityksellisille keskusteluille, huolehtia tasavertaisesta ja rakentavasta keskustelusta sekä edistää erilaisten näkökulmien kuulemista. Infossa pääset kuulemaan sekä Erätauko nuorille -kokonaisuudesta että Lahdessa kehitetystä Skididialogi-mallista.
Erätauko on tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. Erätauon avulla voit tuoda eri lähtökohdista tulevia ihmisiä käymään tasavertaista keskustelua ja saat paikalle myös heidät, jotka herkästi jäävät keskusteluiden ulkopuolelle. Erätauko nuorille on kokonaisuus, joka tukee dialogitaitojen harjoittelemista sekä osallisuuden toteutumista.
Skididialogi on Lahdessa kehitetty, Erätauko-keskusteluun pohjautuva, lapsille ja nuorille suunnattu rakentavan keskustelun malli. Skididialogi kokoaa lapset, nuoret ja heidän parissaan toimivat ja asioista päättävät aikuiset tasavertaisina rakentamaan yhteistä ymmärrystä dialogin äärellä.
Aiheen pariin johdattelivat asiantuntijat Petra Larvus ja Valtteri Tervala Erätauko-säätiöstä.
Finland OECD Civic Space Scan revisited – mitä on saatu aikaan ja mihin suunnata jatkossa, 23.1.2026 klo 9.00- 11.30, Säätytalo
Tilaisuuden nostot koostava muistio [linkki lisätään lähiaikoina]
Kolumni tilaisuudesta valtiolla.fi-sivulla [linkki lisätään lähiaikoina]
Tervetuloa keskustelemaan kansalaisyhteiskunnan tilasta ja tulevaisuudesta!
OECD, valtiovarainministeriö ja oikeusministeriö kutsuvat tähän kaikille aiheesta kiinnostuneille avoimeen seminaari- ja keskustelutilaisuuteen.
Aihe: OECD:n kansalaisyhteiskunta-arviointi Suomesta 2021 – mitä on saatu aikaan ja mihin suunnata jatkossa
Aika: perjantai 23.1.2026 klo 9.00-11.30
Paikka: Säätytalo, Snellmaninkatu 9-11, 00170 Helsinki
OECD, valtiovarainministeriö ja oikeusministeriö järjestävät yhdessä tämän tilaisuuden. Tilaisuus on englanninkielinen, mutta kysymyksiä ja kommentteja voi esittää suomeksi tai ruotsiksi.
Tutustu tilaisuuden tarkkaan ohjelman ja muuhun lisätietoon.
Keskustelutilaisuus on tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille. Säätytalolle mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä. Tilaisuus on läsnä tilaisuus.
Lämpimästi tervetuloa!
Lisätiedot:
Finanssineuvos Katju Holkeri, valtiovarainministeriö, puh. 0295 530 087
Erityisasiantuntija Maria Wakeham-Hartonen, oikeusministeriö, puh. 0295 150 416

Katja Repo
yhteisömanageri
Tuusulan kunta
puh. 040 314 3048
katja.repo(at)tuusula.fi

Merja Niemelä
vuorovaikutussuunnittelija
tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan sihteeri
Oulun kaupunki
Konsernihallinto, viestintä
puh. 044 703 1645
merja.1.niemela(at)ouka.fi

Maija Faehnle
erikoistutkija
Suomen ympäristökeskus
puh. 02952 51109
maija.faehnle(at)syke.fi
Tutkimus, kansalaisyhteiskunta, yhteistoiminnallisuus,
kestävät kaupunkiseudut

Pirjo Tulikukka
toiminnanjohtaja
Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka
puh. 045 145 2595 tai 041 522 2071
pirjo.tulikukka(at)helka.net
Kalevankatu 13 A 4
00100 Helsinki

Jarkko Laaksonen
vuorovaikutusasiantuntija
Helsingin kaupunki
puh. 09 310 36099 tai 040 589 3373
jarkko.laaksonen(at)hel.fi
PL 21, 00099 Helsingin kaupunki
(käyntiosoite Aleksanterinkatu 24, 2 krs. 00100 Helsinki)
Kaupunginkanslia/Viestintäosasto
Osallisuusyksikkö

Johanna Sinkkonen
alueosallisuuspäällikkö
Helsingin kaupunki
puh. 040 1834931
johanna.sinkkonen(at)hel.fi
PL 21, 00099 Helsingin kaupunki
(käyntiosoite Aleksanterinkatu 24, 2. krs., 00100 Helsinki)

Mikko Lehtonen
erityisasiantuntija
oikeusministeriö
puh. 02951 50173
mikko.lehtonen(at)gov.fi
Kansalaisjärjestöstrategian ja
sen toimeenpanosuunnitelman
valmisteluun liittyvät tehtävät

Markku Mölläri
neuvotteleva virkamies
valtiovarainministeriö
Hyvinvointialueiden ohjausosasto
puh. 02955 30281
markku.mollari(at)gov.fi
Talouden, demokratian, palveluiden ja yhteistyön HVA-asiantuntija, myös kv-asiat.

Suvi Savolainen
neuvotteleva virkamies
valtiovarainministeriö
Kunta- ja aluehallinto-osasto
Hallinto ja politiikka
puh. 02955 30122
suvi.savolainen(at)gov.fi
Kuntapolitiikka ja kuntademokratia

Katju Holkeri
finanssineuvos, yksikönpäällikkö
valtiovarainministeriö
Valtionhallinnon kehittämisosasto
Hallintopolitiikkayksikkö
puh. 02955 30087
katju.holkeri(at)gov.fi

Pauliina Pussinen
erityisasiantuntija
valtiovarainministeriö
Valtionhallinnon kehittämisosasto
Hallintopolitiikkayksikkö
puh. 02955 30292
pauliina.pussinen(at)gov.fi
Avoimen hallinnon tiimissä mm. Avoin demokratia -verkoston koordinointi

Merja Grahn
assistentti
valtiovarainministeriö
Valtionhallinnon kehittämisosasto
Hallintopolitiikkayksikkö
puh. 02955 30296
merja.grahn(at)gov.fi
Assistentti mm. Avoimen hallinnon tiimissä